maanantai 29. kesäkuuta 2015

Hääpäivä: Onnittelut

Kun vihdoin saavuimme kuvauksista juhlapaikalle, huomasimme, että osa vieraista onnitteli vieläkin vanhempiamme! Olimme siis päättäneet, että teemme kaksi onnittelujonoa. Heti juhlapaikalle saavuttuaan vieraat saavat mennä onnittelemaan meidän molempien vanhempia, ja meidän saavuttuamme paikalle, vieraat muodostaisivat uuden jonon ja onnittelisivat meitä. Emme kuitenkaan kuvitelleet, että onnittelujonossa menisi noin kauan! Olimme olleet valokuvattavina kuitenkin n. 20min ja siihen vielä siirtymiset päälle!


Saimmekin kuulla, että joidenkin vieraiden autot olivat jääneet kaupungille jumiin, sillä Reserviupseerikoulu oli sulkenut katuja, joille vieraamme olivat pysäköineet autonsa. Tästä johtuen osa oli saapunut juhlapaikalle lähes samalla minuutilla meidän kanssamme, kun olivat vihdoin saaneet kulkuneuvonsa käsiinsä. Tämä oli myös ihan hyvä juttu, sillä emme olleet kehitelleet vieraille mitään puuhaa meidän odottamisemme ajaksi. Kaasoja olin ohjeistanut, että voivat tässä välissä kehottaa vieraita etsimään jo alustavasti istumapaikkansa, kirjoittamaan vieraskirjatauluun, viemään lahjat lahjapöytään ja vaikka tutustumaan mun polttarikirjaan, jos aika näyttäisi käyvän pitkäksi. Onneksi sää suosi ja ulkona oli mukava vaan seisoskella ja vaihdella kuulumisia muun porukan kanssa.


Kun viimeisetkin vieraista olivat päässeet onnittelemaan vanhempiamme, asetuimme itse onnittelupelipaikoille ja jono hyökkäsi meidän kimppuumme. Onnitteluita, kädenpuristuksia, halauksia.. Niitä oli paljon! Olisi ollut kiva vaihtaa joitakin sanojakin vieraiden kanssa, mutten osannut muuta kuin virnuilla mahdollisimman urposti ja hokea "Kiitos! Kiitos! Kiitti!" Hohhoijaa. Loputtomalta tuntuva jono loppui sekin kuitenkin aikanaan ja pääsimme vihdoin itsekin tarttumaan skumppalaseihin. (Okei, rehellisyyden nimissä tartuin itse Pommac-lasiin, mulla oli ihan järkyttävä jano eikä mikään alkoholipitoinen tuntunut vaihtoehdolta..)


Isäni oli noussut juhlapaikan portaille ja piti muutaman sanan tervetulotoivotukset. Tämän jälkeen kohotimme maljoja ja vihdoin pääsin kostuttamaan hapankorpulta tuntunutta kurkkuani! Sen jälkeen saimmekin kuulla, ettei ruoka ole ihan vielä sillä sekunilla valmista emmekä pääsekään heti ahtamaan herkkuja kupuumme. Kuljimme siis vieraiden keskuudessa, kilistelimme, vaihdoimme kuulumisia.. Ja en voi tarpeeksi korostaa sitä, miten hyvä tuuri meillä ihan oikeasti kävi, kun ilma oli sellainen kuin oli. Jotain +20 - +21 ja aurinkoa, tuulestakaan ei tietoakaan! Yksi kesäkuun parhaimmista päivistä!


Hetken turistuamme kaaso S tulikin ilmoittamaan, että nyt olisi sitä ruokaa! Tässä vaiheessa tajusin, että tosiaan, alkaahan tässä jo maha kurnimaan!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Hääpäivä: Potretit ja siirtyminen

Kirkon pihalle päästyämme haimme heti katseellamme hääautoa. Hääauton kanssa oli käynyt sellaisia vastoinkäymisiä ettei tosikaan (lisää näistä myöhemmin..) ja nyt kaiken piti olla kunnossa. Mutta miksi mitään kulkuneuvoa ei näkynyt?

Poseerattiin vähän vaivaantuneina vieraiden kameroille ja samalla pälyiltiin joka suuntaan. Tässä vaiheessa joku sanoo, ettei se kirotun auto kuulemma lähde käyntiin. Hehheh.. No, jokusen minuutin kuluttua bestman kurvaa kirkon takaa vanhalla Simca Tonnilla ja vihdoin pääsimme jatkamaan matkaa! Simcan takapenkin jalkatila oli ihan olematon ja kyllä, mahduin autoon valtavan helman kanssa ilman suurempia ongelmia. (Tätä oon ihan oikeasti miettinyt tosi paljon! Olen lueskellut, kuinka monet morsiamet ovat aina haaveilleet esim. kuplaa hääautoksi, mutta rankkaavat ne pois, koska eivät kuulemma MAHDU sinne autoon helmojen kanssa. Ööööö ei se helma ole betonia? Simcan takapenkki ei todellakaan kokonsa puolesta ole kuplaa kummempi ja hyvin mä sinne mahduin!)


Kun lähdimme ajamaan kirkolta pois, huomasimme, että kirkolta kaupunkiin johtava katu oli suljettu. Kadulla seisoi sotilaspoliiseja ja kauempana näkyi, miten kadun päässä, raatihuoneella on joku sotilasmarssi käynnissä. Tämän vuoksihan me olimme alun alkaen muuttaneet meidän vihkiaikaa aikaisemmaksi ja meille oli vielä muutamaa päivää aiemmin luvattu, ettei KUKAAN aloita marssimista ennen, kuin kirkon piha on meidän seurueesta tyhjä. No, ei ollut ensimmäinen lupaus minkä RUK meiltä petti. Janne kävi tässä vaiheessa aika kuumana, mutta mä itse olin ihan yllättävän zen. Sotilaspoliisit seisottivat autoamme hetken, mutta lopulta viittilöivätkin meidät jatkamaan matkaa. Pujottelimme vanhan Simcan kanssa Raatihuoneelle ja väistelimme marssivia sotilaita. Ööö.


Lopulta pääsimme meidän kuvauspaikalle, eli Haminan ankkalammelle. Ankkalampi on varmaan sellanen paikka, missä 85% haminalaisista hääpareista käy itseään kuvauttamassa. Me liityttiin tähän mielikuvituksettomaan joukkoon, koska en vaan löytänyt mitään muutakaan! Olin hirveästi selannut Pinterestiä, hääblogeja, häälehtiä ja ihan kaikkea hakeakseni inspiraatiota poseerauskuviin. Kaikki ideat mitä löysin, olivat jotenkin todella.. ihmeliä. Tai todella amerikkalaisia. Eivät sopineet meille siis yhtään. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että poseerataan vain ja yritetään olla mahdollisimman normaaleja, ilman mitään ylimääräisiä twistejä. Kaunis maisema tehköön sen vaikutuksen!


Kuvissa ei mennyt varmaan kymmentä minuuttia pidempään. Poseeraus näin ja noin ja tuosta ja tuosta ja toisinpäin ja se oli siinä! Olimme kuitenkin kuvauksen lomasta huomanneet, miten osa häävieraista oli ajanut vasta ihan sillä minuutilla ankkalammen ohi, eli hekin olivat vasta matkalla itse juhlapaikalle. Meillä ei siis ollut mitään kiirettä! Kävimme kuvaamassa vielä vastapäisellä vanhalla rakennuksella holvien välissä ja lopulta lähdimme ajamaan maisemareittiä kohti Vehkalinnaa.


Matkalla bestman ehdotti, että ottaisimme myös jotain vesiaiheisia kuvia. Ajoimme siis uimarannan läheisyyteen ja otimme sielläkin muutaman räpsyn! Taas tuijottelimme kelloa ja lopulta päätimme, että eiköhän tässä voi jo pikkuhiljaa saapua juhliin!


Kaikki kuvat: Tiia Nyholm.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Hääpäivä: Kirkko

Kun olin aikani panikoinut yksin kotona (harkitsin mm. tiskaamista, että olisin saanut käsilleni jotain tekemistä. Lopulta päädyin vain kastelemaan kukkia.) huomasin parvekkeelta vihdoin isäni kurvaavan pihaan. Nappasin kimpun, laukun ja selviytymismuovikassini mukaan (Kassi sisälsi kameran ja nahkatakin.) ja kipitin pihalle. Survoimme yhdessä helmani kaikki rimpsut autoon sisälle (ei ollut mikään helppo homma!) ja ajoimme hiljakseen kohti kirkkoa. Vihkiaikamme oli 13:30 ja 13:27 olimme kirkon pihassa. Tässä vaiheessa huomasin kirkon pihan olevan täynnä ihmisiä. MITÄH? Tulimme viimetippaan paikalle juuri sen takia, ettei kukaan ehtisi nähdä mua hääpuvussa ennen h-hetkeä! Suntio kipitti autollemme ja kertoi, että kirkon yläparvi on täynnä venäläisiä turisteja ja osa jäi pihalle odottamaan, että saavat otettua minusta kuvia. Siinä vaiheessa mua vaan kävi naurattamaan ihan hirveästi, ei se porukka ollutkaan meidän vieraita, vaan turisteja! Nousin autosta ja poseerasin nauraen muutamille turisteille.



Sen jälkeen suntio otti meidät haltuumme ja talutti eteisessä olevaan morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa pulssi oli jotain.. no, jotain ihan järjetöntä. Muistutin mielessäni, etten kävellessä saa nostaa morsiuskimppua liian korkealle enkä varsinkaan saa katsoa ketään päin. Täytyy katsoa vain suoraan takaseinään. Ja mekkoakin kannattaa vähän potkaista jokaisella askeleella, ettei varmastikaan kompastu. Eikä saa harppoa liian nopeasti, ei varsinkaan sitä!



Häämarssi alkoi soimaan ja me lähdimme isäni kanssa lipumaan pitkin kirkon käytävää. ONNEKSI kävelin tämän matkan isäni kanssa. Puristin käsikynkkää niin, että kättä kihelmöi vielä tunninkin päästä. Ja jos mulla ei olisi ollut ketään saattamassa, olisin harpponut koko matkan ihan järjetöntä nopeutta. Tässä vaiheessa unohdin kaiken, mitä vielä äsken olin vannottanut itseni muistamaan. Kimppu nousi jonnekin rinnuksen korkeudelle ja katselin, ketäs kaikkia sinne kirkkoon onkaan saapunut. Huomasin muutaman vieraan kyynelehtivän ja se oli sitten menoa se. Koko mun naama väpätti kuin viimeistä päivää ja joku varmaan luuli, että sain jonkun kohtauksen. Miksi, oi miksi en osaa itkeä niin, että vain pari naisellista kyyneltä vierähtäisi poskille?



En muista siitä mitään, kun isäni luovutti minut Jannelle. En muista kävelymatkaa alttarille. Sen muistan, miten meinasin kompastua kahteen allarille johtavaan portaaseen. Tosi kiva.



Ja loppu olikin pelkkää itkemistä. Puristin Jannen kättä koko toimituksen ajan enkä voinut vilkaistakaan pappia silmiin, sillä kyynelhanat aukesivat aina kahta kauheammin jos katsoin jotain muuta kun sitä valkoista seinää. Olin jemmannut nenäliinan pukuni miehustaan, mutten missään vaiheessa kehdannut käydä kaivamaan sitä. Alttarille oli kyllä jemmattu nenäliinoja, mutta seistessä sinnekin oli aivan liian pitkä matka kurotella.



Pappi ohjasi meitä todella hyvin koko toimituksen ajan. En todellakaan olisi muistanut, milloin piti polvistua ja milloin seistä. Pappi kuitenkin otti meihin aina topakan katsekontaktin ja kuiskasi käskyjä. Propsit siitä! Papin puhe oli myös todella koskettava ja meihin osuva. Koko vihkiminen kesti n. 20 minuuttia, mutta tuntui, kuin olisimme olleet alttarilla vain joitain minuutteja. Sain sormuksen sormeeni, vähän pussailtiin ja lopulta olikin jo aika marssia kirkosta ulos. Tässä vaiheessa mua alkoi jo hymyilyttää ja pahin jännitys oli jo ohi. Me olimme aviopari!



Eteisessä suntio otti meidät vastaan ja menimme taas morsiuskoppiin odottamaan. Tässä vaiheessa jo nauratti ihan kaikki. "Näitkö ku meinasin kaatua?", "Luulin jo ettei Timolla ees oo sitä sormusta mukana!", "Tosi hyvä jemma tää koppi, ku puolet mun mekosta paistaa ulos, ahahaha!" Odotimme siellä varmaan minuutin tai pari, jonka jälkeen meitä kehotettiin menemään ulos. Ja siellä olivat kaikki! Meillä ei kukaan puhaltanut saippuakuplia, riisinheitto oli kiellettyä eikä yhden yhtä huiskutuskeppiäkään näkynyt missään. Sen sijaan kaikki taputtivat ja siitä mun hölmöstä virneestä ei vaan tullut loppua!



Ja edelleen, kaikki kuvat ovat Tiia Nyholmin ottamia eikä niitä tarvii kopioida, kiitos!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

6.6. Hääpäivän aamu

Ihihihih sain ihanalta Tiialta kuvat eilen. Ja ne on ihania ja mun koko eilisilta meni niitä yhä uudestaan ja uudestaan selaillessa ja hääpäivää uudestaan kokemassa. Nyt voidaankin käydä se The Day läpi vielä viimeisen kerran. Aloitetaan ihan aamusta..

Herätyskelloni pirisi 07:30. Olin nukkunut niin pätkittäistä ja takkuilevaa unta, että olin kerrankin vain iloinen siitä, että vihdoin oli hyvä syy nousta sängystä ylös. Janne oli mennyt viettämään yötä hääyö-mökkiimme ja minun seuranani kotona olivat sensijaan kaksi oululaista kaveriani, jotka olin luvannut majoittaa häitä varten.

Kävin suihkussa ja heitin meikkaajan ohjeen mukaisesti rennot vaatteet päälle. Eli valtava löysä paita sekä farkkuleggarit. Vasta aamun ensimmäiselle tupakalle vaappuessani tajusin, että mua taitaa jännittää. Mieli pysyi ihan rauhallisena enkä tietoisesti panikoinut mitään, mutta huomasin käsieni hikoavan ja pumppuni hakkaavan ihan ennätyslukemia. Apua.

Keräilin kamoja kasaan ja lähdin Kotkaan meikattavaksi. Meikkaajanani toimi Heli kauneushuone Heli'siltä. (Olin käynyt Helillä jo aiemmin ihonpuhdistuksessa, laitattamassa kulmakarvoja sekä tekemässä koemeikin ja voinkin kaikille kehua, että tarvitsettepa näistä mitä tahansa, Heli varmasti hoitaa hommansa. Valitettavasti Kauneushuone Heleineen muutti Lahteen, eli vähän meikäläisen ulottumattomiin..)

Meikissäkään minua ei jännittänyt tippaakaan. Rupateltiin kyllä hääaiheista ja oikeastaan ihan kaikesta muustakin, mutta jostain syystä se edessä häilyvä pysyi kuitenkin poissa mielestä. Heli sai nassuni valmiiksi n. neljässäkymmenessäviidessä minuutissa (ja olin niiiiiiiiiiiiin tyytyväinen!) ja sen jälkeen oli taas aika hypätä rattiin. Nyt vuorostani kävin Karhulassa, kukkakauppa Karjalanneidossa, josta kävin hakemassa kimpun, vieheet sekä rannekukat.

Ja siellä ne pari ensimmäistä kyyneltä sitten tulivatkin. Kukkakauppias haki tilaukseni ja veti paperipussista kimpun. Maailman täydellisimmän kimpun ikinä?! Se oli niin upean näköinen ja niiin kaikkia mielikuviani vastaava ja jopa ylittävä, etten enää tiennyt miten olisi pitänyt olla. Huhhuh. Myös vieheet ja rannekukat olivat todella kauniita, mutten pystynyt kunnolla edes tarkentamaan katsettani niihin, kun pällistelin vain sitä kimppua. Poistuin siis liikkeestä ihan onnettoman urpo virne naamallani ja hyppäsin taas auton rattiin, nyt olisi kiire!



Olimme sopineet, että mulla olisi kampaus Haminassa 10:30 ja Karhulasta lähdettyäni tajusin kellon olevan jo 10:10. JA mun piti vielä toimittaa Jannen isän viehe omistajalleen. Autoa nilkka suorana ajaessani tajusin, etten ollut syönyt sinä päivänä mitään. Enkä itseasiassa edellisenäkään päivänä yhtä lihapiirakkaa ja paria riviä suklaata enempää. Maha alkoi kurnia ihan jumalattomasti ja tunsin jo heikotuksen tunteet päänupissani. Soitin kampaajalla olleelle kaasolleni, että ensinnäkin en millään ehdi tasan 10:30 vielä kampaajalle ja toisekseen tarvitsen sinne kampaajan penkkiin ruokaa ja vettä. Kaaso lupasi hoitaa homman, ihana.

Vein vieheen Jannen isälle ja ajelin kohti kampaajan penkkiä. Tämä tie sattui kulkemaan suoraan meidän kirkkomme vierestä ja siinä vaiheessa alkoi perhoset lennellä vatsassa. Tätä samaa tietä tulisin ihan parin tunnin päästä ajamaan aviovaimona. Huhhuh. Perhoset tosin katosivat yhtä pian kun olivat ilmestyneetkin. Huomasin nimittäin kirkon parkkipaikan olevan TUPATEN TÄYNNÄ AUTOJA??!?! Ja autoilta käveli pois juhlapukuisia ihmisiä. Ei, siellä ei ollut toiset häät, vaan ne HELVETIN RUK:N JUHLAVIERAAT?! Meille oli luvattu, että parkkipaikalla on sotilaspoliiseja vahtimassa, ettei alueelle pysäköi ketään meidän hääseurueeseen kuulumattomia. Ja kas kummaa, ei näkynyt sotilaspoliisin sotilaspoliisia yhtään missään. Ihan kiva.



Kampaajalle päästessäni olin aivan raivona. Mulla oli ihan järjetön nälkä ja suunnittelin mielessäni vähintäänkin koko Reserviupseerikoulun räjäyttämistä. Kuitenkin mut istutettiin tuoliin ja nenän eteen lapattiin ruokaa, joten en edes ehtinyt raivota kaikkea mitä olisin tahtonut. Soitin aikataulupuheluita siskolle ja isälleni, mutustelin ruokaa ja panikoin. Samalla mulle varmaan tehtiin kampausta, mutten rehellisyyden nimissä osannut oikein keskittyä siihen touhuun. Olin kampaajan penkissä istuessani todella vähäpuheinen ja vaisu. Nyt se orastava jännitys oli saanut mut kiinni ja tuntui, että olisin varmaan oksentanut, jos olisin yrittänyt hirveästi puhua..



Hiukset saatiin lopulta kuitenkin valmiiksi ja oli niihinkin todella tyytyväinen. Nyt olikin aika hakea kaasot kyytiin ja suunnata kotiin. Kaaso M oli tehnyt meille parsakaalipiirakkaa ja kaaso S:llä oli skumppapullo kainalossa. Itse rynnistin kuitenkin heti jääkaapille ja nappasin kylmän oluen. Kilisteltiin laseja ja muut ehkä pystyivät jotain rupattelemaankin, itse keskityin istumaan parvekkeella pumppaamassa hermostuneesti tupakkaa. En viitsinyt heti pienessä, ihmisten täyttämässä asunnossamme kiskoa tilaavievää hääpukua päälleni, mutta asusteet hoidettiin jo kuntoon ja häälaukku saatiin pakattua.



Kun kellossa oli jäljellä enää puolisen tuntia, oli aika survoa lihat mekkoon. Kaaso M sai toimia virallisena nyörittäjänaisena, sillä olin huomannut että se mimmi ei arkaillut nyörien tiukkaamisessa YHTÄÄN. Joten ei kun hommiin! Jotain sählinkiä siinä muistaakseni oli ja lopulta olikin varmaan neljä ihmistä auttamassa siinä nyörittämisessä, mutta samapa tuo, pääsin mekkooni ongelmitta. Ja siinä vaiheessa ne perhoset ja hirvet ja kyykäärmeet ja peltopyyt lepattivat siellä vatsassa. Tuijotin itseäni pitkän aikaa peilistä ja tajusin vain, että kylläpä voi ihmisellä hiostaa kämmeniä niin pahasti. Muutama tupakka lisää ja pari kaihoisaa katsetta jääkaappikylmiä kaljoja kohtaan.. Lopulta päätin kuitenkin vain istua alas ja odottaa.





Kaasot, oulunkaverit sekä valokuvaaja lähtivät tässä vaiheessa jo kirkolle. Olimme sopineet, että kaasojen täytyy olla kirkolla ensimmäisten joukossa jakamassa niitä kirottuja häänenäliinoja ja itse saavun kirkolle isäni kyydissä vasta ihan viimeisillä minuuteilla, ettei kukaan ehdi mua nähdä. Kämpän ovi painui hääseurueen perässä kiinni ja mä jäin yksin hiljaiseen asuntoon tuijottamaan kelloa. Hääpuku päällä.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Minne katosi Taija?

Häät juhlittiin ja hääbloggaaja katoaa blogimaailmasta kokonaan. Näitä on käynyt ja mua on aina harmittanut, että luin jotain blogia niin pitkään, näin kuvia yksityiskohdista ja koristeiden askarteluista yms. mutta lopulta se koko juhlapäivä jää käsittelemättä. Ei nähdä koristeita oikeilla paikoillaan, ei kuvia häämekosta, kaasoista, kakuista, mistään! Näinkö tässä sitten kävi? NO EI KÄYNYT! Miksen ole kirjoittanut blogiin sanaakaan KAHTEEN VIIKKOON?



Eli mitä tapahtui häiden jälkeen?

Sunnuntaina 7.6. heräsimme kummini lahjoittamasta vuokramökistä. Väsyneinä, vähän hämmentyneinä, mutta kuitenkin superonnellisina. Ei oltu tajuttu kaikessa hässäkässä ottaa sinne mökille mukaan esim. mitään, (oli mulla vaihtovaatteet kuitenkin..) joten lopulta nälkä, jano ja suihkuntarve ajoivat meidät sängystä ylös ja suuntaamaan kotia kohti. Ajoimme ensin vanhempieni kautta, he olivat edellisenä iltana juhlapaikalta poistuessamme kahmineet häälahjamme mukaansa, joten pakkasimme nyt nämä lahjukset laukkuun.

Kotona vähän haukkasimme jotain, vaihdoimme päällemme täydelliset rönttövaatteet ja sen jälkeen suuntasimme kohti Vehkalinnaa ja siivousbileitä. Olimme etukäteen miettineet, että me emme ainakaan sinne mene siivoamaan, mutta kummasti emme yhtäkkiä osanneetkaan pysyä poissa. Molempien vanhemmat, meikäläisen veli, sisko, siskon mies sekä toinen bestmaneista olivatkin jo paikalla ja siivoamisurakka alkoi. Ja voi sitä tavaran määrää! Vehkalinnaan ei saanut roskia jättää, joten tungimme niitä autoihin. Paikalla oli kolme pakettiautoa ja kaksi henkilöautoa ja silti tuntui, ettei tavaroita saatu yhtään mihinkään. Jokunen tunti siinä tosiaan vierähtikin, mutta lopulta saimme paikan näyttämään ainakin lähestulkoon samalta, millainen se oli torstai-iltapäivänä ollut, kun sinne ensimmäisen kerran nokkamme työnnettiin. Iltapäivällä kävimme häälahjat läpi ja vain makasimme paikoillamme. Oli kyllä täydellisesti puhti poissa.



Maanantaina 8.6. pärräilin vanhemmilleni käymään. Lähes kaikki hääkrääsä oli ajautunut heille varastoihin, joten päätin, että käyn sen läpi mahdollisimman pian. Osan krääsästä heitin surutta roskiin, osan valokuvasin ja inventoin. Osan aion siis laittaa myyntiin, kunhan saisin joskus vielä aikaiseksikin. Maanantaina pesimme myös monta koneellista pyykkiä ja pakattiin! Illalla taas tein jo vähän hääbisnestä, kun yksi toinen haminalainen morsian tuli ostamaan multa vähän sälää pois nurkista pyörimästä.

Tiistaina 9.6. herätys soi joskus vähän neljän jälkeen. Hypättiin vaatteisiimme, väkersin muutaman eväsleivän ja haukotellen kannoimme matkatavaramme autoon. Matka Amsterdamiin alkoi! Siellä me viihdyimme ti-la -välisen ajan, joka oli itse asiassa aika sopivan pituinen loma kaupunkiympäristöön. Kävelimme kaupungilla, joimme kaljaa ja söimme. Kävimme eläintarhassa, Heineken Experiencellä, kissamuseossa, vahakabinetissa, kanaaliristeilyllä, maaseutumatkailulla.. Hyvä loma siis kaiken kaikkiaan ja suosittelen Amsterdamia kaikille kaupunkilomien ystäville. Minut se ainakin yllätti positiivisessa mielessä!



Lauantaina 13.6. Olimme takaisin Suomessa iltapäivällä. Tämän jälkeen ajoimme nilkka suorana takaisin Haminaan. Suihkun kautta, uudet vaatteet niskaan ja taas lähdettiin! Täällä oli Haminan Yöt -niminen tapahtuma, jossa esiintyi Robinia, Elastista ja mun lempparia, Juha Tapioa! Siellä vedettiin järkyttävät naamarit naamalle ja puoliltaöin vaapuimmekin jo kotiin.



Sunnuntaina 14.6. heräsin siihen, kun tunsin oloni hyvin paljon lihahyytelöksi. Hirveällä tutinalla pääsin jääkaapille hakemaan vähän häistä ylimääräisiksi jäänyttä limpparia ja sipsiä. Olo helpotti kummasti. Puoliltapäivin lähdin käymään Prismassa, tarvitsin seuraavaa viikkoa silmälläpitäen mukaani vähän lukemista ja sen sellaista. Prisman jälkeen tein taas vähän bisnestä, kun myin häistä turhanpantiksi jääneet heinäpaalit eräälle hevosihmiselle. Ja taas olikin aika pestä pyykkiä ja pakata.



Maanantaina 15.6. pakkasimme auton ääriään myöten täyteen ja pärräsimme Luumäelle, aivan uskomattoman upealle Kokkis-mökille! Vietimme alkuviikon Jannen kanssa ihan kahdestaan ja päätimme rentoutua ihan täydellisesti. Eli saunottiin, grillattiin, täytettiin sudokuita ja luettiin kirjoja. Oli kaiken sen juoksemisen jälkeen ihan mahtavaa, ettei yhtäkkiä ollutkaan kiire mihinkään ja sai ihan hyvällä omallatunnolla vaan maata paikallaan. Torstaina mökkeilemään kanssamme tuli järjetön kasa kavereita. Olimme kutsuneet kaverit tosiaan juhannusta viettämään ja innolla porukka ottikin kutsun vastaan. Olimme ottaneet häistä ylimääräisiksi jääneitä kaljoja ja siidereitä mukaan ja hyvin ne kitusiin näkyivät uppoavankin. Koko juhannus menikin aika pitkälti saunassa istuessa ja paljussa lilluessa. Saatoimme käydä myös lavatansseissa pyörähtämässä.



Sunnuntaina 21.6. luovutimme mökin pois ja tulimme kotiin. Tuntui niin oudolta tulla ihan oikeasti KOTIIN! Kaksi viikkoa juossut yhtäkyytiä pitkin maailmaa ja sitä edeltäväkin viikko meni häitä järjestellessä.. Nyt mulla olisi vielä viikko lomaa eikä kertakaikkiaan mitään tekemistä! Kelpaa mulle siis!

Eli SIITÄ syystä en ole ehtinyt päivittää blogia, soriii! Kuvituskuvina on vähän reissukuvia ja kaikkea. Yritän palata hääaiheisiin jo huomenna!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Juhlapaikka juhlakuntoon

HUHHUH! Ihan koko maailman paras päivä IKINÄ takana ja hirveä kestovirne naamalla. Kaikki meni niin ihanasti, joka ikinen vieras viihtyi, me viihdyimme.. Ruoka oli loistavaa, juoma oli loistavaa.. IHAN KAIKKI OLI NIIIIIIN SUPERSIISTIÄ ETTEN KESTÄ! :') Mulla ei ole oikeastaan mitään kuvia itselläni, joten odotellaan valokuvaajan otoksia, niin saan koko päivää purettua tänne. Nyt ajattelin kuitenkin raottaa vähän valmisteluja!

Saimme Vehkalinnan avaimet hyppysiimme jo torstaina 4.6. ja se oli ihan mahtava juttu. Jannen kanssa roudasimme kaksistaan kaikki pöydät ja tuolit omille paikoilleen. Tämän jälkeen kaaso Saara ja ystäväni Sini tulivat pöytäliinatalkoisiin..



Hommana oli tosiaan silittää niitä perhanan Ikean knoppa-lakanoita n. 35 kpl. Hehehehe. Kolmestaan se meni yllättävän sukkelaan, mutten halua edes ajatella mitä siitä olisi tullut, jos olisin yksikseni silitellyt niitä. Asetimme pöytäliinat paikoilleen ja tämnä jälkeen saimme pöytiin jo kynttilät, ohjelmat ja menut! Myös karkkibuffetia pääsin vähän kasailemaan, ainakin astioita, ottimia ja muuta sälää. Torstaina poistuimme paikalta varmaan joskus iltayhdeksän pintaan ja perjantaille jäi vielä rutkasti hommaa.



Perjantaina saimme Jannen kanssa avuksemme molemmat kaasot ja kasan muita kavereita ja homma hoitui todella jouhevasti. Kukat ja loput koristeet saapuivat, saimme ne paikoilleen, äänentoisto saatiin pelaamaan, karkkibuffet kasautui kuin itsestään ja pitopalvelu kävi suunnittelemassa pitopöytää. Viritin myös vieraskirjan paikalleen, vessaan päätyi vessakori (eikä TODELLAKAAN ollut mikään turhake!), pystytimme pihalle muutamat teltat ja itse asiassa saimme ilta kahdeksaan mennessä kaikki pienetkin jutut tehtyä. Siinä vaiheessa olin kyllä superkärttyinen stressipesäke. Mua ei jännittänyt lauantai itsessään, mua vaan stressasi se, että jotain jää nyt varmasti tekemättä ja mitä jos kaikki yksityiskohdat eivät nyt toimikaan kuten pitäisi.



Juhlapaikan valmistelu oli huomattavasti stressaavampaa, mitä olin etukäteen ajatellut. Pieniä yksityiskohtia oli tosi paljon ja sellaisia tärkeitä huomioonotettavia seikkoja vielä enemmän.. Meillä oli onneksi iso ja hyvä porukka tekemässä valmisteluja ja se helpotti hommaa ihan hirveästi. ISO kiitos vielä kaikille, ketkä tunnistavat itsensä! Perjantai-iltana nukkumaan käydessäni olin ihan varma, että juhlapaikalla näyttää ihan hirveältä ja kaikkea on vielä tekemättä ja kuolen stressiin lauantaina, mutta voin kyllä jo tässä kertoa, että lauantaina kaikki oli täydellisesti enkä stressannut MITÄÄN!




keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tauluja

Paint + spray-maali + IKEAn kehykset =



Eli näistä tuli ohjelmataulut. Näitä on tarkoitus laittaa jokaiseen pöytään. Kehykset ovat kaksipuoleiset, joten toiselle puolelle askartelen vielä menun, kunhan saan sen käsiini jostain!

Paint + IKEAn tavalliset kehykset =



Syntyi opaste vieraskirjan täyttöön, kehotus käyttää meidän häähastagia sekä wc-korin sisältö. Tälläiset aion tehdä myös photoboothiin ja vieläkin jäisi yksi kehys käyttämättä, katsotaan mitä siihen keksin!

2 päivää, 22 tuntia ja 27 minuuttia. Apua.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ripsiä ja kylttejä

Eilen aamupäivästä, kun lähdin liikenteeseen, tilanne oli tämä:



Ei ripsiväriä ja hyvin vaaleat ja rehottavat kulmakarvat siis! Mutta kun tulin muutamaa tuntia myöhemmin kotiin, nassun tilanne oli muuttunut tähän:



Kulmakarvoista on tuossa kuvassa vaikea sanoa juuta taikka jaata, sillä kuten voitte huomata, kulmaväriä on vähän siellä sun täällä missä sitä ei tarviisi olla. Samoin tuo iho punoittaa aika kiitettävästi haha. Mutta mitkä räpsyt! Mulla tosiaan on ollut joskus vuonna 2012 ripsien pidennykset myös, mutta ei moneeeeen vuoteen. Ja tässä ne taas on ja ne on IHANAT! Ripset ja kulmat kävin laittamassa haminalaisessa parturi-kampaamo Amandassa missä sujuu kyllä näemmä ihan kaikki kampauksista ja meikkauksista sokerointeihin ja ripsienpidennyksiin!

Mitäs muuta? No vaikka mitä! Jos päivittäisin kaikista mun askartelu- ja tuunausproggiksista blogiin, en varmaan ehtisi tällä viikolla muuta tekemäänkään kun bloggaamaan. Eli sori, näinä päivinä tapahtuu ihan hirveesti, mutta just sen takia en vaan kaikkea pysty tänne päivittämään. Kerrottakoon kuitenkin, että olen tehnyt etikettejä karkkibuffetpurkkeihin, maalannut purkinkansia, tehnyt istumajärjestykset vanhoihin ikkunoihin, rustaillut drinkkibaarin drinkkivaihtoehtoja liitutauluihin, löytänyt sopivan laatikon korteille, tilannut kaasoille korit nenäliinojen jakoon, väkertänyt kaikenlaisia tauluja juhlapaikalle sekä saanut vihdoin vieraskirjan valmiiksi. Huhhuh. Näiden lisäksi bestman toimitti meille lauantaiyönä neljä kylttiä! Hän oli tehnyt lautatavarasta meille tosiaan kyltit opastamaan juhlapaikalle, tadaa!



Hienoja! En kuitenkaan ole maailman suurin vaalean puun värin ystävä, joten jotain piti näihin vielä keksiä. Halusin nuo nuolet nimenomaan tummemmiksi, kuitenkin niin, ettei kaunis puun kuvio peity laudasta. Muistinkin, että olin bongannut Pitsiä&Minttua -blogista juuri ajatuksiani vastaavat kyltit, joten ei kun äkkiä kurkkimaan, miten he olivatkaan kylttinsä toteuttaneet! Vesivärillä! Otin siis reippaana tyttönä vesivärit kauniiseen käteen ja sudin mustalla värillä koko nuolen. Ja siitä tuli itse asiassa aika kiva, vai mitä?



Samoin tein maalasin kaikki kyltit ja aion maalata niihin valkoisella värillä tekstitkin, mutta en löytänyt mistään ohutta sivellintä, jolla tämän olisin toteuttanut. Mutta kyllä niihin tekstit tulee!